torstai 13. helmikuuta 2014

Puhelinpostaus!

Tänään oli taas maastakäsittelypäivä! Olen jonkin verran ennen Pojua myös tätä  lähinnä shettisten kanssa touhuillut, mutta jotenkin Poitsun kanssa on vähän erilaista toi homma.. :D Pojulla on sentään vähän järkeä päässä, kun taas pienet palleroiset juoksentelivat kuin viimeistä päivää heti kun pääsi irti! 

Teinipeilikuvia ponin kanssa <3



Tänään pääsin tallille hyvin aikaisin! Jo kahdeksi! Se tarkoitti siis sitä, että sain koko maneesin itselleni! Järki huusi että täytyisi pitkästä aikaa vähän tuuppailla, mutta kas kummaa päädyin kuitenkin maastakäsittelyyn! ;) Menin maneesiin ja päästin ponin vapaaksi. Meillä ei oikein irrallaan olevien peilien takia ole maneesissa kannattavaa päästää vapaaksi, mutta tiesin ettei minun ponipappani rupeaisi mitään hölmöilemään peilien kanssa joten luottavaisin mielin päästin. Leikittiin ensin vähän seuraamista. Tein ravissakin mitä oudoimpia kiemuroita ja kaarroksia ja hienosti poni (porkkanan voimalla ;) ) pysyi mukana! Otettiin pysähdyksiä ja peruutuksia, ja nekin sujui! 



Sen jälkeen rupesin venyttelemään ja hieromaan ponia. Tyytyväisesti haukotellen Poju oli hierottavana! Kun tuli venyttelyjen vuoro, minulla meinasi mennä kunnolla hermo! Ponille on vissiin joskus entisessä kodissa opetettu kuopiminen kainalosta kutittamalla (?) Siitä tempusta saan kärsiä jokainen päivä venytellessäni ponia! :D Kun yritän nostaa jalkaa, Poitsu alkaa kuopimaan vimmatusti namien toivossa! Siinä minä sitten yritän kiukutellen käskeä ponia ja roikkua jalassa kiinni... Mahtava näky varmaankin! 

Talutin pollen pois maneesista, ja kävin itse laittamassa lenkkarit jalkaan. Kyllä, ollaan viimeaikoina käyty juoksulenkeillä ponin kanssa! Meillä on tallilla niin kivoja hiekkateitä jotka ovat melko suoria lukuunottamatta muutamaa ylämäkeä. Itse tykkään lenkkeilystä ja noin kivan lenkkikaverin kanssa voisin juosta vaikka kuinka kauan, mutta välillä on tottakai pidettävä taukoja ettei ponista tunnu liian raskaalta. Meillä on ihan rento vauhti ja mennään oikein letkeästi hölkkäillen. Tuntuu että ponikin on aina innoissaan lähdössä lenkkeilemään! :D 

Kaiken touhuilun jälkeen pesaisin vielä ponin jalat, laitoin yökkärin päälle ja vein talliin. Tyytyväisesti se meni syömään iltamössöjä.

Juuri tällaisista päivistä tulee niin kiva olo, kun huomaa miten mukavan ja sympaattisen ponin omistaakaan. Oikea hurmuripolle! <3 




2 kommenttia:

  1. Voi ei, poju on nyt sekoittanut kuopimisen ja venyttelyn... XD älä kutita/koske kainaloon vaan kavion yläpuolelle tai polveen niin erehdys ei ehkä tuu niin helposti ;)

    VastaaPoista
  2. Joo, mulla on semmonen tapa nostaa jalka venytykseen vähän samalla tavalla kuin nostan putsatessani kavioita. Täytyis opetella käyttämään jompaa kumpaa noista.. :D

    VastaaPoista