Kaulanaruilua

//Ennen kuin kirjoitan yhtään mitään inffoan, että se muistikortti on edelleen pöytäkoneemme sisässä, joten ehkä täytyy vain hyväksyä fakta, että meidän lomakuvia ei ole tarkoitettu näytettäväksi...

Heippa kaikki pitkästä aikaa! Mitä teille kuuluu? Meille kuuluu itseasiassa oikein hyvää. Pojun lihakset jatkavat kasvamistaan ja ollaan molemmat hyvinvoivia ja reippaita. Laidun on tehnyt Pojulle ihmeitä, ja Poju on viimeaikoina ollut aivan mahdottoman mukava ja miellyttämishaluinen. Muutama päivä sitten hyvä ystäväni Anni myi minulle ajatuksen kaulanarusta. Riimulla ollaan menty paljonkin, mutta kaulanaru on ollut kiinnostuksenkohteeni jo jonkin aikaa, ja Anni alan experttinä tarjosi meille henkistä tukeaan ja kuvaustaitojaan. Myös saatiin Jenna mukaan tallille, ja vielä sitä ennen oltiin Annilla yötä ja käytiin moikkaamassa Annin vauvaponia josta lisää Annin blogissa. Kiitos ihanista päivistä!

Huomasin kuvia katsoessani, että mahani näyttää vähän hassulta, mutta se johtui leipäpaloista taskussani :D

Aamulla herätys soi jo kahdeksalta, koska ennen Pojua käytiin tosiaan moikkaamassa Pinkkiä. Heräämisen kanssa ei tullut isompia ongelmia, vaikka Jennaa saikin vähän repiä ylös... :D Pinkin hoitamisen jälkeen äiti tuli hakemaan meidät tikkulaan. Tikkulassa hinkattiin poni kunnolla puhtaaksi ja laitettiin kaulanaru paikoilleen. Meillä kaulanarun virkaa toimitti vastinhihna, joka on kuulemma lähes yhtä pätevä kuin ihan oikea cordeo. Käytiin ensin hetki apuja läpi maastakäsin, ja sitten hyppäsin selkään. Riimu oli vielä alkuverkoissa päässä ja riimunaru "ohjina" jos Poju ei apuja muistaisikaan. Hyvin sujui, ja nopeasti riimusta luovuttiin. Etenkin pysähdykset sujuivat Pojulta mallikkaasti. Uskalsin jopa olla sitä mieltä, että Poju pysähtyi kaulanarun kanssa jopa herkemmin eikä näyttänyt yhtään haittaavan, että paine kohdistuikin pään sijasta kaulan alueelle.

Jatkettiin rauhallisesti käyntiä ja ravia ympyröillä. Oikeaan kierrokseen kääntyminen oli Pojulle selvästi hankalampaa, ja istuntaa ja painoapuja saikin käyttää melko reippaasti. Pojun kääntyessä kauniisti kehuin paljon ja annoin palan leipää. Näin ensimmäisellä meidän kunnon kaulanaruilulla yritin pitää touhun mahdollisimman hauskana ja palkitsevana. Kun kääntyminen ja pysähtyminen käynnissä ja ravissa sujui moitteetta, otimme laukkaa. Laukkaa menimme vain suoraa uraa tällä kertaa. Laukassa Poju oli mukavan rento ja varman oloinen. Kaulanaruilu oli selvästi mukavaa ja hauskaa vaihtelua tavalliseen työskentelyyn.

Poju rentoutui ulkopuolisenkin silmään huomattavasti loppua kohden, koska hevonenhan herkkäsuisena eläimenä tuntee kuolaimet suussaan pitkälläkin ohjalla pienenkin ohjan liikahduksen. Vielä meillä molemmilla on hommassa paljon opeteltavaa, koska kapistus on minulle ja Pojulle melko tuntematon, tai ainakin se on ollut muutaman vuoden hyllyllä. Pojulle alkoi kuitenkin tunnin mittaan selvästi muistua mieleen vanhat jutut joka oli positiivista huomata.

Fiilikset tunnin jälkeen oli mahtavat! Oli mieletöntä ajatella, että allani oleva 300 kiloinen eläin saisi minut halutessaan pienellä liikkeellä heilautettua nuolemaan hiekkaa, mutta sen sijaan se päätti kunniallisesti minut kantaa selässään kokonaisen tunnin ja vieläpä kuunteli toiveitani suunnasta ja vauhdista, vaikka aloittelevana kaulanaruilijana apuni olivat varmasti vielä hieman epäselvät. Odotan innoissani, että pääsen oppimaan lisää kaulanarulla ratsastuksesta, sillä tämä tuntui meidän jutulta! On se älyttömän hienoa, että tätäkin ratsastustyyliä on alettu arvostamaan enemmän, sillä siinä idea on kuitenkin se, että hevonen saadaan hallittua ilman turhaa voimankäyttöä ja mahdollisimman pienellä varustuksella; tästä mä tykkään!

Rakas<3

Ratsastuksen jälkeen poni pääsi tuttuun tapaan kentälle odottelemaan, että laitan kaiken valmiiksi ennen laitumelle lähtöä. Poni päätti kierähtää selälleen jolloin hiipparoin ponin viereen rapsuttelemaan Pojua. En tiedä mikä siinä makaavassa hevosessa oikein viehättää, mutta kyllä siitä mahtava tunne tulee, kun se sama 300 kiloinen eläin päästä sinut viereensä ja painaa unisena pään syliisi. 

Tämä oli taas niitä päiviä, kun voisin kirjoittaa metripostauksia Pojun mahtavuudesta. Olen kyllä maailman ihanimman hevosen ylpeä omistaja ♥︎

P.s. Meillä oli juuri Pojun kanssa 2-vuotis hääpäivä!