torstai 25. joulukuuta 2014

Tavoitteita vuodelle 2015

Ensinnäkin hyvää joulua kaikille! Vietin jouluni mukavasti perheen ja sukulaisten seurassa. Vähän jäi harmittamaan, etten näin lumisena ja ihana jouluna päässyt Pojua moikkaamaan, mutta saan kuitenkin lopun joululomani viettää vaikka aamusta iltaan Pojun kanssa! Joululahjaksi sain vanhemmiltani macbook air -läppärin! Tämä on aivan täydellinen bloggaamiseen, kuvien muokkaamiseen ja etenkin videoiden editoimiseen. Sain myös muutaman muun kivan lahjan.

Asiaan! Näin jälkeenpäin katsottuna jäi hieman harmittamaan, etten viimevuonna asettanut itselleni mitään selviä tavoitteita joiden saavuttamista olisi jälkeenpäin voinut seurata. En aio toistaa virhettäni, vaan aion listata viisi tavoitettani vuodelle 2015!

1. Parantaa luottamussuhdetta Pojun kanssa
Tottakai! Luottamus on mielestäni hevosen omistamisessa asian ydin, ja siinä on aina parantamisen varaa. Pojun on hankala välillä luottaa uusin ihmisiin ja asioihin tutunkaan ihmisen seurassa, ja haluaisin tuoda Pojulle turvallisuuden tunnetta.

Luottamus täytyy ansaita, ja siihen ainoa keino on vuorovaikutus. Yhteisymmärrys kehittyy tekemisen kautta, joten aion puuhailla ponin kanssa mahdollisimman paljon erilaisia asioita. Haluaisin myös tarkkailla Pojua yksin, laumassa ja tarhassa. Hevosen luonnonvaraisen käyttäytymisen tunteminen on kaiken A ja O!



2. Temppuopetus 
Ehei, älkää pelästykö! En aio opettaa Pojua hyppäämään pystyyn tms. Haluan kokeilla ponin oppimiskykyä ja samalla puuhailla rennosti maastakäsin juurikin luottamuksen parantamiseksi. Olen nyt alustavasti ajatellut hymyilemään opettamista, koska se kuullostaa suhteellisen helpolta, ja siitä on varmaan hyvä aloittaa.  Saa nyt nähdä, että tuleeko tästä mitään...

3. Keskelle "nojaus"
Yh tämä on ärsyttävintä ikinä! Etenkin laukassa ympyröillä lähden nojaamaan sisällepäin ja tämän aiheuttajaa en edes tiedä. En sitä aluksi tehnyt mielestäni ollenkaan, mutta kesän alussa moni valmentaja ja opettaja alkoi tähän kiinnittämään huomiota. Jopa oma äitini (ei tiedä lähes ollenkaan mitään ratsastuksesta) kiinnitti tähän huomiota.

Havainnollistava kuva viime kesältä

4. Käydä tunneilla säännöllisemmin
Täytyy kyllä sanoa, että melko kiittämättömällä asenteella olen suhtautunut siihen, että tallivuokraan kuuluu yksi ilmainen tunti ratsastuskoulun tunnilla. Tunneista on ollut minulle paljon hyötyä, mutta olen kovin laiska jäämään ratsastamaan pimeällä. Täytyy nyt vain ottsaa itseään niskasta kiinni ja käydä tunnilla tunnollisesti. Myös muutama yksityistunti ei olisi pahitteeksi!

5. Maastoilla enemmän
Voi että oli poni (ja omistaja) onnensa kukkuloilla kun kesällä laukattiin kilometrikaupalla ihanissa maastoissa. Nyt vaan puuttuu maastoilukaveri. Tällä hetkellä tallilta ei oikein löydy halukasta kaveria meille, mutta enköhän nyt jonkun saa mukaan lahjottua...

Kesällä Merlitzin leirillä, voi etta on ikävä!

Siinä oli! Toivottavasti piditte! :)

1 kommentti:

  1. Juu no voit kyl lahjoo mut mukaa vaiks tää maastoilu ei ehkä oo iha se meijän lempipuuha :D nooei tuun kyl välil ihan mielelläni mukaa nii Vendillekki vähän vaihteluu !

    VastaaPoista